IVF-päiväkirja jatkuu

Eilen ilalla sain vatsaani kaksi piikkiä: vasemmalle puolelle Puregonia ja oikealle ensimmäistä kertaa Orgalutrania. Olin koko päivän jännittänyt pistämistä, iltapäivällä jännitys purkautui ja pillitin miehelle kuin pikkulapsi, että "en halua, että mun mahaan laitetaan enää mitään!". Kavahdin jopa miehen kosketusta vatsallani. Mielestäni siedän muuten melko hyvin kipua, mutta piikit, piikit ovat kamalia! Ja vatsa on minulla arkaa aluetta.

Joka tapauksessa illalla, kun oli pistämisen aika, olin jo rauhoittunut (itkukohtaus taisi tulla tarpeeseen ja suurin jännitys purkautui sen myötä) ja Orgalutrankin meni ihan mukavasti ihon läpi. Tietysti on ikävää, että kun yhdestä kerrasta on suurella tsempillä selvinnyt, uudet pistokset odottavat jo seuraavana iltana. Mutta hyvin kyllä selvisin, samoin mies. Hyvin me selviämme yhdessä.

Vatsa on tosiaan minulla arka alue ja varsinkin nyt se tuntuu erityisesti siltä. Etenkin vasen puoli on aivan mahdoton. Kaikki Pregnylit olemme aina pistäneet oikealle puolelle, mutta nyt, kun puolia täytyy vaihdella, niin auta armias. Joku ihme refleksi siitä tulee, kun vasemmalle pistetään. Vatsa jotenkin supistelee ja se tuntuu ikävältä. Sama se on, jos joku vaikka yhtäkkiä tökkäisi sormella vatsani vasemmalle puolelle, niin saisin sätkyn. Mutta laitetaan sitten enimmäkseen oikealle ja keskelle piikkiä. Onneksi tämä ei jatku loputtomiin.

Se niistä piikeistä. Täytyy tässä mainita jälleen, että mieheni on aivan mahtava. Rakastan häntä tämän kaiken myötä yhä enemmän ja enemmän. Joka päivä lujemmin ja lujemmin. Onneksi juuri hän on tässä kanssani.

Huomenna minulla on aika ultraan. Sillon selviää myös punktiopäivä. Töiden puolesta minulle paras päivä olisi ehdottomasti maanantai, mutta pahoin pelkään, että silloin on liian aikaista. Viimeksi lääkäri sanoi, että joko ma, ti tai ke. Toivottavasti selviän yhdellä sairauslomapäivällä, ja olen jo punktion jälkeisenä päivänä täysin työkunnossa.

Klinikalta saadussa hoitoinfossa muistutetaan varautumaan siihen, että aina kohtuun siirrettävää ei olekaan. Ei mitään. Se pelottaa tietenkin eniten. Kuinkahan yleistä tällainen on? Jänniä päiviä tulee olemaan. Itse punktiota enemmän minua pelottaa siitä seuraavat päivät. Punktion jälkeinen päivä, kun meille soitetaan, miten hedelmöittymisen kanssa on käynyt. Tai alkionsiirtopäivä jos meille soitetaankin, että siirtoon ei päästä.

Kaikista näistä huolenaiheista ja itkuista huolimatta olemme hyvällä mielellä. Paremmalla kuin pitkään aikaan. Nyt vain odotamme, että tämä olisi ohi. Että kaikki menisi hyvin. Ja sitten tarvitsisi enää käyttää Lugesteronia, joka tuntuu tässä tilanteessa helpolta jutulta, kun sitä ei tarvitse pistää.

Olisipa jo huominen ultra. Viimeksi ultrassa näkyi yhteensä 17 rakkulaa. Isoin niistä oli 11-millinen, loput 7-9 milliä. Katsotaan ovatko kasvaneet mukavasti vai pitääkö Puregon-annosta mahdollisesti nostaa viikonlopuksi. Ainakin vasemmalla puolella (missä tuo isoin folli oli), tuntui eilen todella kovaa ovulaatiokipua. Kaipa se elisiltainen orgalutran sitten hillitsi sitä (?), sillä kivut ovat hellittäneet.

Huomista odotellessa, valmiina tulevaan, toiveikkaana!