Nyt on ensimmäistä kertaa tullut sellainen olo, että apua, vauvahan tulee ihan pian, ja meiltä puuttuu vaikka mitä! Vaunut ja turvakaukalon ostimme raskauden puolivälin jälkeen. Vaatteita olen ostanut jonkin verran ja tutuilta saimme ison kassillisen pieniä vaatteita lainaan. Olen pitänyt kirjaa siitä, mitä vaatteita ja minkä kokoisia meillä on. Vielä puuttuu ainakin ihan pienimpiä vaatteita ja sitten kaikenkokoisia alaosia. Vielä olisi vaikka mitä hankintoja tekemättä. Jospa vaikka viikonloppuna kävisimme miehen kanssa ostoksilla.
Äitiyspakkauskin tuossa yksi kaunis päivä noudettiin postista ja kyllä vähän herkistytti, kun katselin laatikkoa kantavaa miestä. On niin uskomatonta, että olemme nyt tässä. Tunteet ovat kyllä tosi pinnassa ja herkistyn hirveän helposti. Äitiyspakkaus sisälsi kivoja ja hyödyllisiä juttuja. Lempparit olivat varmaankin pallopotkuhousut ja apinamakuupussi. Sitä vähän ihmettelin, kun kestovaippoja oli vain yksi.
Pääsiäisenä tunsin ekat sellaiset harjoitussupistukset, joista ei tarvinnut enää miettiä, ovatko niitä vai eivät. Sillon niitä tuli kahdesti yhden päivän aikana. Maha meni aivan kovaksi ja kiristi ja puristi. Ei sattunut yhtään, vaan tuntui oudolta ja epämiellyttävältä. Eilen oli sama juttu: pari supistusta. Toinen tuli lenkin aikana ja näin parhaaksi istahtaa, kunnes menee ohi. Kiva, että tulee tällaisia selkeitä harjoitussupistuksia, eikä mitään epämääräisiä kiputuntemuksia. Näihin suhtautuu hyvin, kun tietää niiden olevan täysin normaaleja.
Synnytystä olen miettinyt jonkin verran. En kyllä liikoja. Menen synnyttämään avoimin ja luottavaisin mielin. Aion ottaa kivunlievitystä jos siltä tuntuu. Toimitaan tilanteen mukaan. Sellainen toive minulla olisi, että haluaisin synnyttää pystyasenossa, en sängyssä maaten painovoimaa uhaten. Kivusta ajattelen, että sillä on kuitenkin merkitys, en kärsi turhaan. Esimerkiksi munasolupunktiossa sain paljon voimaa siitä, kun ajattelin tämänkin vievän meitä taas lähemmäs omaa lasta. En vertaa munasoulupunktiokipua synnytyskipuun, mutta varmasti synnytyksessäkin saa voimaa siitä, että tietää kohta näkevänsä oman vauvan.
Mieli on ollut hyvä ja kevyt, joskin se viimeisin ultra nosti taas huolia pintaan. Varasimmekin uuden ajan tällä kertaa Femedaan, että saadaan tuo vähän huono kokemus pois mielestä ja varmistetaan, että vauvalla on kaikki hyvin.
Kaunis aurinkoinen päivä taas. :)
Moikka! Olenkin tänne muutaman kerran kommentoinut ja laittelempa taas viestiä:) Saako kysyä kenelle menette Femedassa? Itse olen siellä käynyt useampaan otteeseen raskauden aikana ja aina ollut tyytyväinen. Olavi Ylikorkala ja Kari Teramo ainaskin ovat aivan huippuja! Olavilla kävin alkuraskaudessa. Kari Teramoa suosittelivat,kun halusin käydä teettämässä vauvan painoarvion joskus rv 34-35... Hyvin osuvasti lääkäri arvioikin painon ja muutenkin hyvin miellyttävä vanha herra tämä Teramo. Ultrakuvat olivat kyllä aika surkeita, mutta se ei minua haitannut:) 4D-ultriahan tekee se kuuluisa Bruno Cacciatore, mutta siskoni ei ainakaan oikein tykännyt..Eivät saaneet kunnollisia kuvia mukaan ja mitat olivat vähän ihmeellisiä (sai siitä lisää huolenaihetta vaan..). Kuiteski ihan normaalikokoinen lapsi syntyi..Monet kuiteskin ovat tykänneet Brunosta,liekkö ollut vain huono päivä..;D
VastaaPoistaKiitos viestistä! :) Kävimme jo eilen Femedassa ja juurikin Kari Teramolla. Oli kyllä asiantunteva lääkäri! Ja käynti oli tosi hyvä. Lääkäri selitti kaiken juurta jaksaen ja totesi vauvan mittojen vastaavan täysin viikkoja. Painoarvioonkin saatiin jonkin verran lisää grammoja verrattuna lapsettomuusklinikalla tehtyyn arvioon. 4D-ultraa ei kuitenkaan haluttu: olisi ollut sen verran kalliimpi ja tarkoitus oli ennen kaikkea varmistaa, että vauvalla on kaikki hyvin. Onneksi tämä Teramo oli tarkka mittojen kanssa ja sai todellakin annettua meille mielenrauhan. :) Tuohon Brunoon olen itsekin törmännyt monesti netissä, kun olen 4D-ultrista lukenut.
PoistaMahtavaa:) T:edellinen anonyymi (voisi kai sitä nimeäkin käyttää, eli Moona tästä lähtien)
Poista:) Kiva, nyt tunnistan sut jatkossakin!
Poista