Hitaasti ja epävarmasti

... kohti ovulaatiota. Eihän se vuoto kestänytkään kuin 13 päivää! Ihme touhua. Maanantaina kävin ultrassa ja kuten oletinkin, rakkulat olivat vielä pikkuruisia ja limakalvo viivanohut. Perjantaina uusiksi ja onneksi on hyviä uutisia lääkärille kerrottavana tuosta vuodon loppumisesta. Katsotaan sitten, miten rakkulat ja limakalvo ovat alkaneet kasvaa.

Elämä rullaa eteenpäin. Käyn töissä, höpsöttelen miehen kanssa, liikun ja saatan jopa välillä tavata ystäviä. Aika kehnoksi on kyllä tuo sosiaalinen elämä muuttunut. Mutta toivottavasti pääsen vielä täältä pesästäni entistä ehompana. Työni on onneksi niin mukaansatempaavaa, ettei siinä ehdi ajattelemaan mitään muuta kuin sitä työtä. Välillä olen harmitellut, kun en pysty töissä mököttää ja surra rauhassa jos siltä tuntuu. Toisaalta taas on hienoa, että on paikkoja ja hetkiä, joissa/jolloin voi hetkeksi unohtaa.

Elämässä hyvää tällä hetkellä:

- työ, joka vie mukanaan (ja joka antaa rahaa hoitoihin)
- rakas mies, joka on paras mies
- liikunta maistuu ja kroppa on hyvässä kunnossa
- telkkarista tulee viihdyttäviä sarjoja syksyisin
- olen jaksanut laittaa vähän kotiakin ja se näyttää kivalta
- puiden lehdet on keltaisia ja punaisia
- ajattelin tehdä tätä kakkua tänään
- ystävä, joka kuuntelee lapsettomuushuolia
- ystävä, joka ei ymmärrä lapsettomuushuolista mitään ja, jonka kanssa voi jutella ihan muista jutuista
- mulla on ensi viikolla aika hierojalle
- pakkasessa on kaksi alkiota

Siinäpä niitä. Vaikka mitä!