Neljä viikkoa laskettuun päivään, viikko vauvan täysiaikaisuuteen. Pitkällä jo mennään!
Neuvolasta saimme hyviä uutisia: mahaa kasvateltu hienosti ja sf-mitta pompsahtanut viime kerrasta 3 cm ylöspäin. Oltiin niin iloisia! Palattiin taas lähelle keskikäyrää inhottavan notkahduksen jälkeen. Notkahdus taisi siis johtua vauvan ja sitä kautta mahan laskeutumisesta. Nyt vatsakin on taas noussut, koska eihän vauvaparalla ole muualle tilaa kasvaakaan, kun alemmaskaan ei enää pääse (jos pääsee, niin sittenhän se syntyy jo!).
Viimeisillä viikoilla elelystä muistuttavat päivittäiset menkkamaiset kivut, runsaat harjoitussupistukset ja hiipivä turvottelu. Olen supistuksista huolimatta yrittänyt käydä päivittäin kävelyllä, tarvittaessa vaan istahdellut matkan varrella. Supistukset ovat edelleenkin vain epämiellyttäviä, eivät kivuliaita. Tänään olisi tarkoitus raahautua kuntosalille (vinkki: kannattaa pakata salikamat valmiiksi jo edellispäivänä, tulee paremmin lähdettyä). Rauhallinen salitreeni ei ole aiheuttanut supistuksia ja ainakin yläkroppaa pystyy treenaamaan edelleen normaaliin tyyliin, pienemmillä painoilla vaan.
Turvotus ei ole kovin huomattavaa vielä, mutta sormusta ei enää tee mieli pitää sormessa. Kädet tuntuvat vähän jänniltä, kun koukistaa sormet nyrkkiin. Nyt koitetaan vaan juoda entistä enemmän vettä ja liikkua. Verenpaine ja muut jutut olivat eilen neuvolassa ok, pääkipukin on kaikonnut nuhan loputtua. Raskausmyrkytystä ei tarvitse siis ainakaan nyt just pelätä. Ensi viikolla onkin jo viimeinen neuvolalääkäriaika, päästään taas arvioimaan vauvan painoa.
Kiitos parin ihanan lukijan vinkin: löysin Nettiemo-verkkokaupan ja tilasin sieltä toiset samanlaiset Bravadot kuin mulla oli jo (20 euroa halvemmalla kuin Bebesistä...). Lisäksi löysin Babyshop-nettikaupasta Boobin imetystopin edullisesti. Nyt on sitten kolme laadukasta imetysjuttua ja muutama halpis. Eiköhän noilla alkuun päästä. Ja samalla toivotaan, että imetys onnistuisi ennemmin tai myöhemmin. Suosittelen tsekkaamaan tuon Babyshopin, siellä on nyt kaikkea kivaa alessa sekä äidille että lapselle!
Tuossa taannoin huomasin, että lapsettomuuden haavat saa sittenkin aika helposti auki, vaikka olen niiden kuvitellut aika hyvin umpeutuneen. Aiheesta voisi kirjoittaa ihan omankin postauksensa, mutta sivutaan nyt tässä. Hyvä ystävä tuli vähän niinkuin vahingossa just raskaaksi. Ensimmäinen reaktio: kateus. Tuo automaattinen reaktio raskausuutisiin, näköjään vielä siinäkin vaiheessa, kun omaan laskettuun aikaan on kuukausi. Asia on vaatinut sulattelua. Se toi vanhat ajat mieleen ja miehen kanssa tuli käytyä pitkästä aikaa läpi lapsettomuusaikaamme. Molemmat itkettiin. Ystävää kun näen, kerron rehellisesti tästä tunnemyrskystä hänellekin. Hassua, että olen salaa toivonut, että tämä ystävä ja hänen miehensä alkaisivat hiljalleen yrittää vauvaa. Mutta että näin pian raskaaksi! Yrittämättä ja yllätyksenä! Tiedän, että tämä kaikki muuttuu vielä isoksi iloksi ja onneksi, kunhan näitä vanhoja patoutumia on ensin saatu vähän purettua. Joillekin se on vaan niin paljon helpompaa tuo raskaaksi tuleminen. Millonhan toisten raskausuutisiin osaa suhtautua normaalisti alusta alkaen? Sitten, kun oma lapsi on maailmassa?
Mukavaa juhannusviikkoa!
Moi,
VastaaPoistaOon aina välillä seurannut blogia kun aika lailla samanlainen tilanne on itsellä. Meillä on takana pitkä lapsettomuus (yritystä 5 vuotta ennen hoitoja). IVF:llä ja ICSI:n PAS:lla meille on syntynyt 2 lasta, toinen on pian 3 vuotta ja toinen 1 kk :) Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen olin varma, että raskauskateus olisi poissa, mutta ei se ollut. Sama kateus jokaisen raskausuutisen jälkeen, mutta on ne ehkä ollut hieman helpompi kestää ja käsitellä. Enää en jaksa edes vaatia itseltäni etten tuntisi kateutta. Elämä on helpompaa kun antaa tunteiden tulla ja mennä.
Tällä hetkellä tunnen tosin jo pientä surullisuutta siitä, että todennäköisesti enempää lapsia meille ei tule, joten raskausuutiset voi kirpaista vähän enemmän taas. Meillä on jo 2 lasta ja julkisella puolelle meille ei siis hoitoja enää tehdä. Tuntuu pahalta, että joku muu saa päättää meidän lapsiluvun. Onhan meillä yksi alkio vielä pakastimessa, mutta matkan varrella on oppinut ettei se tarkoita yhtään mitään. Nyt vaan yritän nauttia tästä hetkestä, painaa mieleen jokaisen hetken miltä tuntuu olla pienen vauvan kanssa, nuuhkia ihanaa vauvatuoksua, laskea pienet varpaat ja sormet aina uudelleen. Tsemppiä viimeisiin viikkoihin ja älä niitä tunteita murehdi, kyllä niitä maailmaan mahtuu :)
-M
Kiitos kommentista! Näin se taitaa olla, että lapsettomuus jättää jäljen, joka ei lähde koskaan pois. Olet ihan oikeassa, että tunteiden pitää saada tulla ja mennä, turha niitä on pidätellä. Itse pidän myös tärkeänä, että niistä puhutaan ääneen rehellisesti.
PoistaEn ole vielä hirveästi osannut miettiä, miltä tuntuu jos toista lasta ei tulekaan. Mutta voin kuvitella, että sekin sattuu. Ja kun lähipiirissä saadaan niitä toisia ja kolmansia, mutta itselle ei kuulu. Kuitenkin tunne on varmasti erilainen, kun tietää, ettei kokonaan jää lapsettomaksi. On saanut kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, äitiyden. Kaipa näihin tunteisiin täytyy vaan totutella, eivät ne sieltä minnekään kokonaan katoa. Moni varmasti ajattelee, että asia on nyt kuopattu, kun on vihdoin lapsi tulossa. Mutta kyllä se lapsettomuus siellä kummittelee edelleen.
Ihanaa vauva-arkea sinne! Eihän sitä tiedä jos se yksi pakastealkio olisikin sissi, teidän kolmas vauva. :) Meilläkin pakkaseen jäi yksi alkio. En tiedä jaksaisinko lähteä IVF-hoitoihin enää.
Kiitos sinulle! :)
Saman tunteen tunnen minäkin. Ja juurikin niinkuin sanoit, olen itse toivonut, että joku lähellä tulisi raskaaksi ja sitten kun tulee niin olen ihan myrtynyt ja kateellinen.
VastaaPoistaMutta onhan se nyt hemmetti epäreilua, että itse laittaa hoitoihin kymmeniä tuhansia euroja ja toinen tulee raskaaksi, kun mies aivastaa siihen suuntaan. Siis missään nimessä en toivo, ettei raskaaksi tuleminen olisi hänelle helppoa, mutta todellakin toivon, että olisi minullekin.
Kiva, että ymmärrät. Ilmeisesti aika yleistä tällainen.
PoistaNiinpä, itsellekin tuli sellainen fiilis, että ihan epistä! Mutta kai se elämä koettelee meitä kaikkia jollain osa-alueilla. Toivotaan, että meidän pahimmat koettelemukset olisi jo koettu.
Itse kärsin lapsettomuudesta aikoinaan ja tulin hoitojen avulla sitten raskaaksi. Muistan, että raskausaikanani lähipiirin ja julkisuuden henkilöidenkin raskausuutiset aina kirpaisivat. Mutta kyllä se muuttui sitten, kun tyttäremme syntyi. Nykyään pystyn kyllä aidosti olemaan iloinen toisten raskausuutisista, vaikka kyllä se aina ärsyttää jos joku on raskautunut hyvinkin nopeasti.
VastaaPoistaMeillä pikkuvauva-arki oli paljon raskaampaa kun kuvittelimme ja monesti nyt kun joku tuttava odottaa esikoistaan, niin miehen kanssa vähän ilkikurisesti naureskellaan, että "hahhah, eivätpähän tiedä mikä heitä odottaa" :D Eli tähän on tullut tälläinenkin puoli. Mun lapsi on nyt 1,5-vuotias, enkä juurikaan lapsettomuusaikoja enää muistele/muista. Kyllä ne pahimmat tunteet/kokemukset jää taakse kun se oma, ihana vauva syntyy. Trust me :)
Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että sun kohdalla homma muuttui lapsen synnyttyä. Saa nähdä, miten omalla kohdalla. Onko teillä haaveissa toinen lapsi?
PoistaAinakin se on positiivista, että kun toive omasta lapsesta ehti olla niin pitkään ilmoilla, on ollut hyvin aikaa valmistautua kaikkeen. Tuntuu, että nämä, jotka vahingossa raskaaksi tulevat (joskin ihan vakituisessa parisuhteessa jne.) ovat aika paniikissa ajatuksineen ja silloin 9 kk voi tuntua aika lyhyeltä ajalta.
Mukavaa kesää sinulle! :)
Minulla säilyi todella kipeä raskauskateus vielä ensimmäisen lapsemme jälkeen. Lapsettoman identiteetti ja tunteet olivat todella tiukassa. Olin kuvitellut tunteiden katoavan, mutta eivät ne kadonnut. Meillä on nyt kaksi lasta, molemmat kauan kaivattuja ICSI ihmeitä. Vasta toisen raskauden ja lapsen myötä olen oikeasti päässyt irti kipuilustani ja olen jopa ollut jollain tavalla kiitollinen kaikesta mitä olemme käyneet läpi, siitä miten se on meitä muovannut . Ehkä tämä kaikki johtuu siitä, etten usko haluavani enempää lapsia. Perheemme tuntuu olevan tässä. Ehkä siitä, että aikaa on kulunut vuosia. Kyllä kaikenlaiset vahinkoraskaudet yhä edelleenkin särähtävät korvaan, mutta nykyään pystyn jopa vitsailla kaikkeen lasten "tekemiseen" liittyvästä :)
VastaaPoistaKiitos sullekin kommentista! Ilmeisesti kateus voi jäädä ilmoille oman lapsen synnyttyäkin. Sitähän ei voi tietää, miten se omalla kohdalla menee. Uskon, että toi ensireaktio toisten raskausuutisiin tulee aina, tai ainakin vielä pitkään, olemaan tuollainen kuin on. Se vaan tulee, ei sille mitään voi.
PoistaVälillä itsekin löydän positiivisia asioita lapsettomuudestamme. Tietysti niitä on helpompi etsiä nyt, kun asiat ovat tässä pisteessä. Kuitenkin ainakin parisuhde lujittui valtavasti lapsettomuuden "ansiosta".
Kiva kuulla, että olet tyytyväinen perheeseesi tuon kokoisena kuin se on, ja pahin lapsettomuuskipuilu on taaksejäänyttä elämää. Kaikkea hyvää sulle ja perheellesi! Itsekin toivon, että meitä olisi vielä joskus neljä, tai jopa viisi. :)