Viime päivät ovat olleet tosi mukavia. Sitä ennen oli vaihe, jolloin kaikki väsytti ja ärsytti. Tukiverkoston puuttuminen on alkanut vaivata mieltä nyt, kun toinenkin pikkuinen on syntymässä. Olen kateellinen niille, joilla mummot ja vaarit asuvat lähellä ja lapsen voi silloin tällöin jättää helposti hetkeksi hoitoon, jos haluaa vaikka miehen kanssa käväistä kaksin jossain. Toisaalta olen tottunut tilanteeseen ja useimmiten ihan tyytyväinen näin. Nyt on tullut tarve tehdä kaikenlaista ennen kuin vauva syntyy, koska sittenhän _mikään_ (:D) ei ole hetkeen mahdollista. On se pieni vauva niin kiinni minussa, ja minä hänessä. Ja minusta on kyllä mukava pesiä vauvan kanssa. No, pesiminen ei välttämättä mene ihan niin kuin ekan lapsen kanssa, kun pitäisi samalla huomioida esikoinen. Mutta kuitenkin. Nyt on ollut paremmat fiilikset ja parit treffit sovittuna miehen kanssa ennen joulua.
Raskaus etenee kivasti ja tänään viikkoja on 24. Raskausaika on tähän mennessä ollut paljon helpompi kuin viimeksi. Mitään sen erikoisempia vaivoja ei ole ollut. Painoa kyllä tulee vauhdikkaammin kuin viimeksi. Aika kuluu nopeammin ja huolia ei ole ollut niin paljon kuin poikaa odottaessa. Ei ehdi samalla tavalla huolehtia ja kuulostella vauvan liikkeitä. Vauva tuntuu kyllä aktiiviselta, mutta ehkä se oli samalla tavalla pojankin kanssa tässä vaiheessa. Kylläpä se siitä tasaantunee taas, kun vauvalla alkaa liikkumistila käydä vähiin.
Ajattelen vauvaa usein, mun tyttö. Millaista on tytön äitinä? Eroaako se jotenkin pojan äitinä olemisesta? Ainakin omaa äiti-tytärsuhdetta on tullut mietittyä viime aikoina. Se on joltain osin kinkkinen ja siksi pojan äitinä on mielestäni jotenkin mutkattomampaa. Toivon, etten tee samoja virheitä kuin oma äitini. Toivon lämmintä ja avointa suhdetta omaan tyttöön.
Poikaselle kuuluu hyvää. Hän on niin hieno pieni mies. Kekseliäs, ajattelevainen, hauska. Leikkii tosi kivasti itsekseen nykyään. Usein leikkii olevansa talonmies (taloyhtiöllämme on oma talonmies, joka on pojan idoli!), jolla on tietysti kaikenlaisia hommia tehtävänään. Viime päivinä mikä tahansa pitkän mallinen esine on ollut lehtipuhallin, jolla poika ahkeroi äänitehosteiden kera. Pojan kanssa on ollut aika helppoa viime aikoina. Tietysti uhmaa on, mutta ei mitään aivan mahdotonta. Omasta fiiliksestä ja vireystasosta riippuu paljon, miten otan vastaan kunnon kiukut. Yritän parhaani ja opettelen koko ajan.
Päivämme ovat aika mukavia. Heräillään kuuden aikoihin ja sanotaan isille heipat. Käydään saman tien potalla pissalla, minkä jälkeen makoillaan ja peuhataan vielä hetken sängyssä. Noustaan, vaihdetaan päivävaatteet. Poika aloittaa leikit ja mä alan keittämään meille kaurapuuroa. Syödään yhdessä. Juon lopuksi vielä kupin kahvia ja poika jatkaa leikkejään tai katsoo pari lastenohjelmaa. Sitten luetaan, tehdään palapelejä, piirrellään, poika leikkii itsekseen. Olen äitinä vähän huono leikkikaveri. Keksin mieluummin lapsen kanssa muuta mukavaa tekemistä kuin leikin väkisin. Jäämme aamupäivisin kotiin vain jos jompi kumpi on kipeä. Muuten lähdemme puistoon, muskariin, kirjastoon, kyläilemään... Lähipuistomme on tosi eläväinen ja siellä on aina paljon muita lapsia ja vanhempia. Viihdymme molemmat ja helposti tulee parikin tuntia ulkoiltua.
Lounasajan lähestyessä lähdemme kotiin päin. Joskus käymme myös jossain lounaalla. Kotona odottaa edellispäivältä jäänyttä ruokaa, jota lämmitän. Syömme yhdessä. Poika syö hitaasti nautiskellen, saattaa istua jopa tunnin ruokapöydässä. :) Syömme ja juttelemme. Lounaan jälkeen teemme vielä samoja juttuja kuin aamullakin, mitä milloinkin keksimme. Sitten poika saa valita pari päikkärikirjaa ja lähdemme makkariin. Poika omaan sänkyyn, minä tuolille viereen. Luen ne kaksi kirjaa, minkä jälkeen odotan kunnes poika nukahtaa. Nykyään nukkumaanmenot ovat päivisin välillä aikamoista taistelua. Yritän olla reagoimatta pojan sekoiluun. Kyllä se sitten lopulta simahtaa (vaikka joskus meinaa usko loppua).
Poika nukkuu n. 1,5 h. Syödään välipalaa. Poika leikkii, luetaan jne. Odotellaan isiä. Mies tulee neljän aikoihin ja siinä onkin sitten mun ja pojan päivä. :)
Nyt on se hetki päivästä, että sain pojan nukkumaan vihdoinkin. Eli kahvinkeitin porisemaan! Mukavaa loppuviikkoa!
Meilläkin mummot ja vaarit asuu kauempana ja ollaan aika ominemme arjessa,mutta siihen on tottunut. Menemiset järjestetään niin että toinen on kotona jos tyttöä ei voi mukaan ottaa. Nyt olen viime kuukausina kaivannut enemmän tukiverkkoa lähelle ja helposti saataville,kun oma olo on ollut varsin uupunut ja huonovointinen. Meillehän tuli samanmoinen ylläri kesän lopulla kuin teille :) pieni perheemme kasvanee maaliskuussa. Suunnitelmissa oli jo pikkuhiljaa miettiä paluuta klinikalle, mutta jarruteltiin senkin takia että toiveissa oli saada meidän pieni koti vaihdettua isompaan ennen perheen kasvua, kun eihan luomuraskautumisen pitänyt olla mahdollista... Mutta toisin kävi. Nyt mekin todennäköisesti ahtaudutaan kaksioomme ;)
VastaaPoistaHyviä vointeja, kuulostaa niin tutulta tuo päiväunitaistelu..
-Nyyti