Kadonneet merkit, rv 38+1

Täällä on niin kuin eläisi jotain energistä keskiraskautta. Synnytystä ennakoivat merkit ovat loistaneet poissaolollaan jo pari päivää. Äskenkin kävelin reippaan, pitkän lenkin, joka sisälsi muutamia ylämäkiäkin. Ohitin monta mummoa (ja ei-niin-mummoakin) matkalla, enkä saanut kuin kevyitä, kivuttomia harjoitussupistuksia. Mahakin tuntuu jotenkin pienemmältä mukamas taas, liekö sitten valahtanut vieläkin alemmas (jos se nyt on edes mahdollista?). Tai ehkä tunne tulee vain siitä, että nyt on paljon ketterämpi olo kuin vaikka viime viikolla.

Jännä, miten noitten "menkkakipujen" ja kivuliaampien supistusten katoamisen myötä mut valtasi jokin huoliaalto taas. Ensin mietin mielessäni, että heh heh, ihan kuin ei raskaana olisikaan. Ja sitten kirosin, että mitä tuli mietittyä, kai tässä nyt edelleen kaikki on hyvin? Hölmö on ihmismieli.

Vauva on liikkunut varmaankin aivan kuten ennenkin. Ainoa ero taitaa olla se, että äiti on yhtäkkiä alkanut kyttäämään liikkeitä tarkemmin. Eilen tein liikelaskentaakin ja sain kymmenen liikettä alle kymmenessä minuuttia laskettua.

Mistähän tämä huolestuneisuus nyt taas kumpuaa? Siitäkö, että sillä juuri yllätysplussanneella kaverillani oli ollut veristä vuotoa? Että tuli taas muistutus siitä, mitä kaikkea pahaa raskausaikana voi sattua (tosin kaverin kohdalla kyse taisi olla pelkästä säikähdyksestä). En tiedä. Hassua alkaa huolehtimaan siksi, että jaksaa taas kävellä reippaasti ilman suurempia ongelmia, öh...

Kävin sitten lenkin varrella neuvolan veskissä tsekkaamassa pissan ja verenpaineen. Verenpaine rauhoittumisen jälkeen ok, pissa kai ok myös. Miten häilyvä voi olla raja niiden kahden värikoodin välillä, siis että onko proteiinit yhdellä plussalla vai ei? No, ei kai ne olleet. Painonkin tarkistin ja viikossa oli tullut 400 g lisää. Kai se vauva siellä kasvaa siis.

Ärsyttää nämä huoliaallot. Onneksi menevät yleensä aika nopeasti ohi. Kai tähän liittyy harmistusta siitäkin, että en ilmeisesti pääsekään ihan vielä synnyttämään. ;) Jännä, että minustakin alkaa tulla tässä vaiheessa kärsimätön, vaikka luulisi, että lapsettomuuden ja hoitojen jälkeen maksimissaan kuukausi oman vauvan ilmestymisen odottamista ei tuntuisi yhtään missään. Kai minullakin on kuitenkin oikeus tuntea näitä tunteita, joita varmaankin useimmat naisista tässä vaiheessa raskautta kokevat. Sallittakoon se myös minulle.

Ihanaa, kun tuleville päiville on luvattu kesäisempää säätä. Nautitaan niistä. Ja koitan nyt nauttia myös tästä olosta. Tilanteet muuttuvat niin nopeasti ja ei varmaan mene kauaa, kun olen taas yhtä raihnainen kuin pari päivää sitten. :)