Viimeisen postauksen jälkeen päätin, että nyt saa riittää. Olin taas suistunut sille murehtimisen tielle ja oli aika kääntää suunta ja nopeasti. Muistan, kun jossain vaiheessa ennen nt-ultraa huolestutti kovasti ja kaikki. Sitten vaan päätin, että en ajattele muuta kuin sitä vaihtoehtoa, että kaikki on hyvin. Se onnistui yllättävän hyvin, eikä ultrakaan loppujen lopuksi jännittänyt. Odotushuoneessakin odottelimme miehen kanssa hyväntuulisina ja innoissamme siitä, että pian nähdään taas meidän pötkylä.
Mietin miten paljon oma mieleni vaikuttaa vaikka siihen, tunnenko jotain kipua vai en. Kun kotona istun koneella ja teen hommia omassa rauhassani, pystyn tosi hyvin tarkkailemaan omia tuntemuksiani. Se kipu mitä tunsin, oli loppujen lopuksi hyvin, hyvin lievää. Jos olisin ollut tuolla jossain menossa ja vaikka ystävien seurassa, tuskin olisin tuntenut yh-tään mi-tään, ainakaan siinä loppuvaiheessa. Olikin vaikea sanoa, onko kipu jo lähtenyt vai ei. Ja kun viikonloppu tuli ja vietimme eilen tosi kivan ja aktiivisen päivän, huomasin yhtäkkiä, että eihän tässä mitään kipua enää olekaan.
Nyt olen taas päättänyt, että en murehdi. Olen päättänyt, että mietin ainoastaan sitä vaihtoehtoa, että kaikki menee hyvin. Kun tässä lapsiasiassa on ollut alusta asti mutkia matkassa, sitä miettii välillä, että miten kaikki voisi muka mennä hyvin loppuun asti. Mutta eikö se ole juuri toisin päin? Meidän murheet on jo koettu ja paremmat päivät ovat täällä.
Tänään vatsa on taas jotenkin työntynyt enemmän esille. Ehkäpä pötkylä otti juuri huiman kasvuspurtin ja siksi oli kipuja. Katsotaan vielä mitä labratulokset sanovat.
Kiitos vielä kommenteistanne. Nyt on hyvä mieli. Luottavaisemmin mielin taas eteenpäin.
Hyvä päätös olla murehtimatta, sillä kaikki on varmasti oikein hyvin. Ihania raskauspäiviä sinulle Helmi. <3
VastaaPoistaKiitos Nuppuseni <3 Hyvä päätös juu, katsotaan kauanko se pitää. ;) Minkäs sitä itselleen voi. Helpommalla pääsisi jos ei niin murehtisi, kun kaikki kuitenkin menee varmaankin hienosti.
PoistaTuttuja tunteita. <3 Minäkin vaan päätin, että nyt loppuu murehtiminen ja huoli, ja se auttoi! :) Ja nyt kun mainitsit noista menkkakivuista, niin muistan, että itellänikin oli juuri tuossa rv 16 tienoilla pientä menkkajomotusta, jota mietin omassa blogissakin. Mutta se meni ohi ja tulkitsin nimenomaan kasvukivuksi. <3
VastaaPoistaKiva, että joku ymmärtää. <3 Ehkäpä se kasvu on näillä viikoilla erityisen huimaa ja kipu johtuu siitä. Maha se ainakin kasvaa kovaa kyytiä! :)
PoistaNiinpä! Minunkin on lapsettomuustaustaisena ollut tosi vaikea uskoa, että onni voi kääntyä ja kaikki voi mennä ihan hyvin. Pikkuhiljaa se luottamus on kuitenkin vahvistunut (ja mulla on kieltämättä ollut sillä lailla helppo raskaus, etten ole kertaakaan joutunut säikähtämään mitään oireita). Onneksi on paaaaljon todennäköisempää, että kaikki menee nyt loppuun asti hyvin, kuin että menisi huonosti! :) Leppoisaa viikkoa Helmille!
VastaaPoistaNiinpä, niinpä niin. Minusta tuntuu, että huolehdin välillä silloinkin, kun mitään aihetta huoleen ei olisi. Ja sitten, kun tulee jotain tuollaisia, niin olen ihan mahdoton, heh. Onneksi mies on viilipytty. :) Niinpä, todennäköisyyksiin tukeutuen nyt vaan. Kiitos Silmu, samoin sinulle. <3
Poista