Ajatuksia IVF-hoidosta

Perjantaina negatiivisen raskaustestin (tai yhden surkean haamun, jota mies tuskin näki ja CB:n "Ei raskaana") jälkeen soitin klinikalle ilmoittaakseni uutiset. Kerroin, että toiveenamme olisi jatkaa samantien IVF-hoitoihin. Asiasta oli puhuttu jo viimeisen inssin yhteydessä lääkärin kanssa ja myös puhelimeen vastanneen kätilön mielestä asia järjestyisi.

Koska koeputkihedelmöitystä varten minun on mentävä jo ensimmäisenä vuotopäivänä ultrattavaksi, sain ohjeen jatkaa Lugesteroneja sunnuntaihin saakka vuodon poispitämiseksi. Halleluja, mikä olo, kun ei ole eilisaamun jälkeen täytynyt enää tunkea mitään ällöttäväksi, valuvaksi mönjäksi muuttuvia kapseleita alapäähänsä.

Nyt sitten odotellaan vuodon alkamista, ultraan pääsyä (onpa kummallista ja epäilemättä sotkuista mennä ultrattavaksi ekana vuotopäivänä) ja pistoksien aloittamista. Minullahan on jonkinasteinen neulakammo ja viimeisen Pregnylin kanssa sai todella taistella, että saatiin se minulle pistettyä. Onneksi nämä alkukierron pistokset laitetaan ilmeisesti sellaisella kynällä, samanlaisella jolla esim. insuliinia pistetään? Joka tapauksessa, mies saa edelleen pistää.

Tässä hoidossa jännittävää on se, saadaanko se ylipäätään vietyä loppuun saakka vai tuleeko matkalla ongelmia. Miten munasarjani reagoivat FSH-pistoksiin? Miten munasolupunktio sujuu? Mitä jos munasoluni ovatkin ihan paskoja ja yksikään ei hedelmöity? Miten munasolut lähtevät jakautumaan alkioksi? Mitä jos ne eivät kelpaakaan siirrettäväksi? Saadankohan jotain pakastettua? Paljon, paljon jännitettävää.

Näiden lisäksi fyysiset jutut pelottavat. Munasolupunktio on ilmeisesti aika kivulias, joskin nopea toimenpide? Entä ne pistokset? Entä vatsan turpoaminen ja kivut? Puhumattakaan henkisestä jaksamisesta. Paljon, paljon mietittävää.

Olemme pitäneet melko selvänä, että yksityisellä jatketaan, vaikka tulevan hoidon hinta on ihan eri luokkaa kuin inseminaation. Koemme vaan liian raskaaksi odottamisen. Joutuisimme tässä tilanteessa odottaa ensin aikaa julkisen puolen ensikäynnille, sitten itse hoitoon. Henkisesti liian raskasta juuri nyt. Työni on myös sellainen, että sieltä ei niin vain olla poissa. Tilallani on aina oltava sitten joku muu, eikä se ole niin yksinkertaista. Tarvitsemme siis joustavuutta. Lääkärimme vakuutti, että sopivat ajat saadaan varmasti sovittua. Siihen tämä ei kaadu. Toivon kovasti, ettei mitään kriittisiä päiviä osuisi sitten viikonlopulle. Lisäksi vielä se, että luotamme täysillä lääkäriimme Graviditaksella, emmekä halua nyt lähteä pois.

Ainakaan tähän ensimmäiseen hoitoon ei taloutemme vielä kaadu. Karsimme sitten jostain muusta, mutta millekään purkkihernarikuurille ei tämän takia tarvitse lähteä. Emme muutenkaan tuhlaile mihinkään turhuuksiin ja jonkin verran meille on kertynyt säästöjä. Kyllähän se ilman muuta kirpaisee, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että ei ole parempaa rahankäyttökohdetta kuin tämä. Molemmat ajattelemme, että mieluummin maksamme paljon siitä, että asiat menevät heti eteenpäin kuin maksamme vähemmän odottaen, tietäen että mitään ei tapahdu, velloen, kärsien.

Kaikesta tästä pääni sisällä vellovasta huoli- ja kysymystulvasta huolimatta mieli on hyvä ja toiveikas. Samanlainen olo kuin ennen ensimmäistä inssiä. Nyt meillä on taas toivoa, nyt meillä on parhaat keinot käytössä. Tiedän, ettei tästä tule helppoa, mutta tiedän myös, että tämä vie meitä lähemmäs omaa muruamme. Ja sehän on tärkeintä.