Vielä ei ole näkynyt. Kunhan, kunhan, kunhan eivät vaan ala esim. lauantaina. Tänään viimeisen Lugesteronin otosta on tasan kolme vuorokautta. Eilen maha oli jo vähän kipeä, mutta mitään ei tapahtunut. Kunpa alkaisivat viimeistään perjantaina.
Nyt siis jännitetään näin alkuun sitä, milloin vuoto mahtaa alkaa. Se on se hoidon ensimmäinen askel. Siitä se kaikki alkaa, kaikki muut jännittävät jutut.
Eilen romahdus tuli juuri ennen työpäivää. Olin matkalla töihin, luulin oloni olevan ihan hyvä, mutta yhtäkkiä alkoi ahdistaa. Ahdistus vain paisui ja paisui, niinpä itkeä tihrustin aurinkolasien takana bussissa. Jouduin aika lailla kokoilemaan itseäni ennen työpaikan ovesta astumista. Tällaistako tämä nyt on? Olo tuntuu jotenkin superherkältä ja haavoittuvaiselta. Uskon, että kun hoito saadaan käyntiin, saan siitä sitten uutta voimaa ja tarmoa. Eilen oli sellainen olo, että kunpa voisi vaan palata kotiin. Jäädä sairauslomalle töistä ja palata sitten... joskus.
Miehelläkin on ollut paha mieli. Välillä kuitenkin uskallamme väläyttää positiivisia ajatuksia ilmoille. Eihän sitä koskaan tiedä miten nopeasti tilanteemme muuttuu. Miten nopeasti itku muuttuu nauruksi, suru iloksi. On vaan niin vaarallista uskoa. Toisaalta olen ajatellut, että mitä hiton väliä sillä on, uskotko vai et. Toivotko täysillä vai et. Oletko miten optimistinen tai miten pessimistinen. Aina pettymys on yhtä paskaa, olit sitä ennen sitten mitä tahansa. Jospa kuitenkin yrittäisimme olla positiivisia, niin tämä vaihe olisi ehkä helpompi kestää. Eilen puhuimme jopa lastenhuoneen tapetista, se oli ihanaa. Ja sen jälkeen tuli heti se olo: tämä on vaarallista, tällaista ei saa tehdä, pilaamme tällä kaiken. Mutta jos se siinä hetkessä oli ihanaa, niin mitä väliä millään muulla on?
Joka päivä mietin, alkaako menkat tänään. Sitten soittaisin klinikalle. Järjestyisikö sopiva aikana varmasti? Miten nopeasti pääsisin töistä klinikalle? Nyt tuntuu siltä, ettei vielä tänäänkään. Kunpa viimeistään perjantaina. Siitä se alkaisi, meidän ensimmäinen koeputkihedelmöityshoito.
Voi, me ollaankin sitten tosi samassa rytmissä aloittamassa ekaa IVF-hoitoa! Minä pistän ensimmäisen piikin tänään. Sinulla on ehkä vielä muutama päivä jännittämistä. Tsemppiä!
VastaaPoistaOlen usein pohtinut tuota, kannattaako ajatella positiivisesti vai negatiivisesti. Minulla tilanne on se, etten ole oikein uskaltanut edes haaveilla vauvasta enää... ööö, pariin vuoteen. Pessimisti ei pety ja niin edelleen. Toisaalta tiedän järjellä ajatellen ihan hyvin, ettei haaveilu vie mitään pois. Ehkä pitäisikin uskaltaa haaveilla ja uskoa haaveeseen ihan täysillä. Tiedä, vaikka positiivisempi asenne auttaisi jotenkin raskaaksi tulemiseen.
No niin ollaan! Ihan mukavaa, että on joku, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Mulla alkoi tänään jonkinlainen vuoto, joka yltynee kunnon vuodoksi viimeistään huomenna. Varasin sitten ajan huomiselle ultraan. Siitä se lähtee!
PoistaItse olen sitä mieltä, että emme tekisi tätä kaikkea, ellemme uskoisi tähän. Tai siis, ainahan se toivo on olemassa, joskus sen vaan haluaa kätkeä pois näkyvistä, jotta pettymys olisi muka parempi sietää. Mutta itsellä se ei ainakaan auta: pettymys on aina yhtä kova. Olen tullut siihen tulokseen, että positiivisesta mielestä ei ole mitään haittaa. Päinvastoin: sen avulla tämä odottaminen on ehkä siedettävämpää. Pessimistikin siis pettyy, ainakin omalla kohdallani!
Kaikkea hyvää tähän hoitoon ja ollaan kuulolla!
Kiitos, samoin sinulle! Vertaistuki on parasta. Ei tätä ymmärrä sellainen, joka ei ole käynyt samaa läpi.
PoistaPohdit tuolla uudemmassa postauksessa, täytyykö lääkkeitä säilyttää jääkaapissa. Ainakin minun käyttämäni saa säilyttää huoneenlämmössä, mutta lääkkeissä saattaa olla eroja.
Hyvää ultrakäyntiä!
Voi Helmi <3 Tuo on niin raskasta, kun pitää pystyä elämään normaalia työssäkäyvän arkea. Kuinka helpottavaa olisikin jäädä kotiin silloin, kun tuntuu, että vaan jaksa mitään.
VastaaPoistaItse en osaa edes haaveilla sellaisesta ajasta, johon kuuluisi raskaus, saati lapsi. Jotenkin sitä vaan on keskittänyt voimansa tähän kuukautisista kuukautisiin selviämiseen.
Mulla meni muuten molemmissa edeltävissä kierroissa 111 tuntia viimeisestä lugesteronista, kunnes kuukautiset alkoivat. Silleen aika täsmällistä.
Kovasti voimia ja toivotaan, että tuleva hoito alkaa hyvin ja kaikki menee nappiin <3
Niinpä, välillä on kyllä sellainen olo, että kunpa voisi vaan jäädä kotiin peiton alle mutustumamaan vaikka suklaata ja katsomaan leffoja. Ei jaksaisi yrittää olla pirteä ja reipas ihmisten ilmoilla. Nyt yritetään saada voimaa ja hyvää mieltä uudesta toivosta!
PoistaTuntuuhan se kaukaiselta ajatukselta, että olisi raskaana. Saatika, että perheessämme olisi vauva. Nyt tämä on tosiaan tätä kuukaudesta toiseen selviämistä. Kunpa ei jatkuisi enää kauaa tämä elämä.
Mulla alkoi tänään jo jonkinlainen vuoto ja suht kovat kuukautiskrampit. Vuoto alkanee kunnolla viimeistään huomenaamulla.
Kiitos kovasti Suvi tsempeistä. <3 Tsemppejä tässä tarvitaan nyt kovasti!