Aamun ajatuksia

Mies ja poika ovat viikonloppureissussa mummolassa. Ekaa kertaa olen pojasta erossa näin pitkään. Ikävä tuli jo eilen, heti kun he lähtivät ovesta. Hassua. Pyörittäessäni arkea kahden pikkuisen kanssa, en välillä muuta toivokaan kuin että olisi edes hetken hiljaista. Hyvää tekee pieni ero. Tytön kanssa olen täällä kummastellut hiljaista, siistiä kotia. Ei leluja ja muuta ympäriinsä. Ehdin jopa järjestellä ja siivoilla ylimääräistäkin. Miten esikoisen vauva-aikana ei muka ehtinyt mitään? Nyt on niin helppoa, kun on vaan toisen kanssa. Toki esikoinen saattoi olla haastavampi vauva kuin meidän typy. Aamulla tein itselleni hyvän aamiaisen ja kuunneltiin aamiaspöydässä musaa Stokken newbornsetissä istuvan tytön kanssa. Ihmettelin ihanaa tyttöäni, jota sain tietää odottavani noin vuosi sitten. Tuli ihan liikuttunut olo: miten ihmeessä lopulta saatiin nuo kaksi ihanaa lasta. Kaiken sen jälkeen.

Arki on rullannut ihan kivasti. Vauva-aika on minulle helpompaa nyt kuin esikoisen ollessa vauva. Kyllä mulle esikoisen syntymä on ollut paljon isompi ja raskaampi mullistus kuin nyt tän toisen syntymä. Oon nauttinut vauvasta enemmän kuin silloin. Silloin oli ehkä paineitakin: lapsettomuuden jälkeen piti nyt olla oikein erityisen onnellinen kaikesta, eikä mistään voinut valittaa. On alkanut vaikuttaa siltä, että tyttö on melko rauhallinen tapaus. Nyt kun mahakaan ei enää vaivaa. Nukkuukin paremmin kuin poika ekoina kuukausinaan. 

Olen jotenkin tosi onnellinen lapsista koko ajan, vaikka arki onkin rankkaa. Nyt miesten ollessa muualla huomasin yhden jutun: esikoisen ollessa vauva, harmitti aina kamalasti jos vauvan päikkärit meni mönkään ja oma aika siten myös. Kahden kanssa ei osaa harmistua, kun tietää, että se isompi (joka ei nuku enää päikkäreitä) on siinä kuitenkin "häiritsemässä", eikä omaa aikaa joka tapauksessa ole. Näin ollen ottaa rennommin, ei stressaa siitäkään asiasta. Monia vauvan asioita ei vaan ehdi miettiä ja se on ollut ihan hyvä. Nyt kun esikoinen on poissa, oli tietty kamalat paineet taas vauvan päikkäreitten onnistumisesta, että sais kerrankin omaa aikaa. :)

Alussa ollut hirveä riittämättömyyden tunne on helpottanut. Tyttömme on nyt 3 kk. Aluksi itketti, kun tuntui, ettei vaan riitä molemmille. Itketti, kun oli niin ikävä esikoista. Se oli vähä raskasta, mutta alkoi nopeasti kuitenkin helpottaa. Nyt musta tuntuu jo, että kyllähän mä riitän ihan hyvin näille.

Uskon, että meidän perhe on nyt tässä. Ihana, rakas perhe, josta olen suunnattoman kiitollinen.

Kaunista alkavaa kesää!